Kohti kevätjuhlaa

Pojat ja tytöt ovat kuumeisesti harjoitelleet kevätjuhlaamme ajatellen lauluja. Oman näytöksen kohdalla olemme edistyneet siihen pisteeseen, että piirustuksien avulla on työstettävä tarina. Yllättävän vaivattomasti tarina syntyi. Lienee osuutta ollut poikien suurella kiinnostuksella kaikenlaisia taisteluleikkejä kohtaan. :-) Tarinamme kuuluu näin:

Kissa, ninjat ja luurangot

Eräänä keväisenä päivänä kissa nautti täysin aurinkoisesta ja lämpimästä säästä katsellen ikkunasta ulos. Ulkosalla oli eläimiä mm. hevosia. Ihmiset hurjastelivat teillä autoillaan ja ajoivat järvellä laivoillaan.
Vesillä oli myös ninja-laiva ja merirosvolaiva. Ne etsivät linnaa. Linnaan piti viedä kanuuna.
Vastaan tulee luurankoja: tavallinen luuranko, tuliluuranko, kiviluuranko, metalliluuranko, kuusi-silmäinen ja yksi-silmäinen luuranko.
Musta ninja löytää linnan ensimmäisenä. Linnassa on myös aarre, jota merirosvot etsivät. Syntyy taistelu ninjojen, luurankojen ja merirosvojen välille. Myös hait hyppivät vedessä.
Ninjat voittavat merirosvot ja luurangot. Ninjat myös löytävät aarteen.
Sen pituinen se.

Seuraavaksi tarinaa hiotaan loppuun saakka kuvaamalla piirustukset ja työstämällä niistä elokuva.

Lasten juhlanäytöksen suunnittelijoina

Kesän lähestyessä alkavat ajatukset siintää jo kevätjuhlassamme, jonka hetki koittaa toukokuussa. Kyseiseen juhlaan aloimme lasten kanssa valmistautua hyvissä ajoin, sillä tavoitteemme vaatii hyvät suunnitelmat ja paljon työtä. Aikomuksenamme on työstää oma näytös juhlaan. Aihe omaan näytökseemme tulee lapsilta. Lasten kanssa jo pohdimme, mihin näytöksemme voisi liittyä. Lapset saivat tuoda omia ajatuksiaan näytöksen aihepiiristä esille piirtäen liiduilla. Tässä on muutamia lasten ehdotelmia: 

Oheisista kuvista voi päätellä, että kovin taisteluhenkisiä aihe-ehdotelmat ovat. Seuraavaksi koittaakin ankarin työstämisvaihe, kun saamme tarinan koostettua ehdotelmista yhdeksi tarinaksi. Saapas nähdä, mitä näistä syntyykään ennen kuin juhliin asti päästään.

Keski-Häme kertoo...

Paikallislehti Keski-Häme ilmestyi tänään keskiviikkona ja lehden sivuilla oli löydettävissä juttu, joka kosketti meitä Lammin päiväkodin väkeä. Lehti kertoi maaliskuun teemastamme, joka oli kansainvälisyys ja UNICEF.

Ohessa Keski-Hämeen tämänpäiväinen juttu

Amos ja haaveet

Aloitimme tänään lasten kanssa uuden teeman, joka liittyy siihen, että Hämeenlinnan kaupunki on tämän vuoden ajan yksi Suomen UNICEF-kaupungeista. Omana maanamme on Intia, johon tutustumme maaliskuun aikana lähemmin. Ensimmäiseksi kuitenkin luimme kirjan, joka kertoi tansanialaispojasta. Tarina kuuluu seuraavasti:

Eppu Nuotio Amoksen haave

Unicef 2008

Tässä on Amos. Näetkö kuinka kovaa hän juoksee? Amoksella on kiire, hän ei halua missään tapauksessa myöhästyä koulusta.

Tänään Amos on iloisempi kuin aikoihin. Amos hyräilee juostessaan. Välillä hän hypähteleekin. Hän ei ole hymyillyt pitkään aikaan, mutta nyt hän hymyilee. Arvaatko miksi? Siksi, että tänään Amos pääsee kouluun.

Amos on ollut kokonaisen viikon poissa koulusta. Luulet varmaan, että Amos on ollut flunssassa tai vatsataudissa? Mutta ei, ei Amos ole ollut kipeänä, ei tällä kertaa. Amos oli poissa koulusta koska hänen oli pakko hankkia rahaa ruokaa varten. Amos oli peltotöissä. Hän kuokki peltoa yhdeksän tuntia kerrallaan. Yöllä Amoksen käsivarsia ja jalkoja särki niin, ettei hän saanut nukuttua.

Tiedätkö minkä ikäinen Amos on? Minäpä kerron: Hän saattaa olla vähän sinua vanhempi tai hiukkasen sinua nuorempi tai kenties juuri samanikäinen kuin sinä. Hän on täyttänyt juuri yksitoista vuotta.

Amos asuu Tansaniassa. Tansania on Afrikassa, katso tuolla noin. Amoksen koti on maan pohjoisosassa, pienessä Ijitun-kylässä.

Amos asuu kymmenen kilometrin päässä koulusta yhdessä bibin ja pienten sisarustensa kanssa. Bibi on swahilin kieltä ja tarkoittaa isoäitiä. Bibi on hyvin vanha, vanhempi kuin koulu, jota Amos käy.

Bibi pitää Amoksesta ja Amoksen pikkusisaruksista huolta, mutta Amoksen täytyy auttaa bibiä kaikissa töissä. Kotona ja pellolla.

Kun Amos pysähtyy tien sivuun ja kääntää kasvot sinuun päin, sinä näet Amoksen syvänruskeat silmät.

Amoksen silmien pohjalla kiiltelee jotakin. Se taitaa olla surua.

Ehkä aavistitkin miksi Amos ei asu vanhempiensa kanssa? Amoksen isä kuoli, kun Amos oli kaksivuotias ja Amoksen äiti asuu toisella puolella kylää koska hän on sairas. Amos käy katsomassa äitiä kerran viikossa. Eilen oli se päivä.

Amos ajattelee äitiä juostessaan. Sitä kuinka istui äidin vieressä ja piti äidin kädestä kiinni. He eivät paljoa puhelleet, mutta äiti puristi Amoksen kättä ja Amos puristi takaisin.

Kun Amos lähti äidin luota, hän käveli hyvin hitaasti takaperin ja katsoi äiti niin kauan kuin voi.

Nyt Amos on koulun pihalla. Hän näkee Emmanuelin seisovan puun alla. Amos huohottaa, hän on juossut niin kovaa. Hän nostaa kättään tervehtiäkseen Emmanuelia, mutta Emmanuel katsoo maahan eikä huomaa Amosta.

Amos menee Emmanuelin luo, Emmanuel on Amoksen ystävä. Emmanuelin kanssa Amos pelaa jalkapallo silloin kun ennättää. Emmanuel on paitsi hyvä maalivahti myös aivan mahtava laulaja, paras Amoksen tuntemista. Kun Emmanuel laulaa, hänen kätensä lyövät rytmiä, sormet napsuvat ja jalat tallaavat maahan. On kuin Emmanuel olisi yksinään kokonainen orkesteri.

”Pelataanko jalkapalloa?” Amos kysyy Emmanuelilta. ”Jatkamme sitten seuraavalla välitunnillta”. Emmanuelin kasvoille leviää leveä hymy ja hän ryntää heti hakemaan muovipusseista tehdyn jalkapallon ja pyytää Amosta laukomaan. Amos ehtii potkaista palloa kohti Emmanuelia kahdeksan kertaa, mutta ei tee yhtään maalia. Niin hyvä maalivahtia Emmanuel on! Kun tunti alkaa menevät Amos ja Emmanuel iloisina sisään luokkaan.

Amos istuu luokassa ja kuuntelee opettajan kertomaa tarinaa. Tarina kertoo hyeenasta ja jäniksestä, kuten monet tarinat, joita tässä kylässä kerrotaan. ”Hyeena oli hyvin nälissään”, opettaja sanoo, ”se voisi syödä vaikka elefantin. Mutta jäniskin kävisi, paremman puutteessa.”

Amoksen koulussa kenelläkään ei ole oppikirjoja eikä oikeastaan mitään muitakaan koulutarvikkeita, ei edes kyniä. Jos Amoksella olisi kynä ja vähän paperia, hän kirjoittaisi oman tarinan. Se kertoisi Amoksen isästä ja siitä, millainen hän oli Amoksen ikäisenä.

Bibi on kertonut Amokselle tämän isästä. ”Sinun isäsi tapasi kiivetä puuhun ja istua siellä. Hän tähyili sieltä yli Victoria-järven ja suunnitteli hankkivansa veneen kun kasvaisi suureksi. Hän vannoi aina lähtevänsä katsomaan mitä järven toisella rannalla olisi, sitä hän suunnitteli sinun ikäisenäsi, mutta hän ei päässyt mihinkään, ei edes kouluun…”

Amoksen tarinassa olisi kyllä ihan toisenlainen loppu, tarinassa Amos laittaisi isän rakentamaan veneen itse. Ja isä saisi kuin saisikin sen valmiiksi. ”Tarina voisi loppua siihen, kun isä työntää veneen vesille”, Amos suunnittelee.

Amos pitää tarinoista, niiden keksimisestä, kuuntelemisesta ja lukemisesta. Hän on lukenut kylän ainoan kirjan yhdeksänkymmentäneljä kertaa! Kuvittele! Kuinka ihmeessä hän on jaksanut? Amos osaa kirjan ulkoa, sanasta sanaan. Amos tietää, että maailmassa on muitakin kirjoja kuin se yksi ainoa.

Amos haaveilee lukemisesta. Hänestä olisi mahtavaa maata puun alla lukemassa. Lukeminen on hänen lempiharrastuksensa. Sinä varmaankin olet käynyt kirjastossa? Voi, jospa Amoskin joskus pääsisi! Silloin Amos olisi niin iloinen, että saattaisi nauraa vaikka ääneen.

Nyt Amos on kävelemässä kotiin. On hirvittävän kuuman, aurinko seuraa Amosta kaikkialle. Amoksella on kova jano ja nälkä, hän on ollut koulussa koko pitkän päivän syömättä ja juomatta mitään. Amoksen on pysähdyttävä levähtämään apinanleipäpuun alle.

Joku huutaa Amoksen nimeä ja Amos kääntyy katsomaan. Se on Emmanuel. Hän juoksee Amoksen luo ja ojentaa Amokselle Mangon.

”Asente” Amos sanoo. Se on swahilin kieltä ja tarkoittaa ”kiitos”. Amos syö mangon ahnaasti. Se helpottaa hänen oloaan, mutta ei vie nälkää pois. Emmanuel jää katsomaan ystävänsä perään. Amoksella on niin pitkä matka kotiin. Jaksaakohan hän perille asti?

Amos ilahtuu kun kotona on jamssipuuroa. Miten hyvältä puuro tuoksuukaan? Amos hymyilee maistaessaan makean jamssin maun. Hän oli hurjan nälkäinen.

Amos selvittelee kalastajien verkkoja ja hätistelee hyönteisiä kimpustaan. Järven vesi on likaista eikä sitä voi juoda keittämättä, niin koulussa juuri opetettiin.

On jo pimeää ja Amosta väsyttää, mutta hän yrittää jaksaa vielä vähän. Jos hän jaksaisi selvittää vielä kaksi verkkoa hän saisi kasaan sen verran rahaa, että voisi kävellä Magun torille ja ostaa sieltä vähän maissia tai cassavaa.

Amos juoksee pimeyden halki, hän juoksee vaikka ei millään jaksaisi. Villieläimet liikkuvat öisin ja nekin ovat nälissään. Amos ei tahdo olla hyeenan paisti.

Yöllä Amos näkee unta. Unessa koko kylän väki on sairastunut. He kaikki ovat sairaalassa. Amoskin on siellä. Lääkärit ja sairaanhoitajat kulkevat tutkimassa potilaita. Bibi on siellä ja Amoksen pikkusiskot ja Emmanuel. Kun lääkäri tulee Amoksen luo, Amos herää.

”Kunpa me pysyisimme terveinä ja kunpa minun ei tarvitsisi lopettaa koulunkäyntiä…” Amos ajattelee ja katsoo oviaukosta näkyvää kuuta. Hän valvoo kauan omissa ajatuksissaan.

Haluatko tietää mikä on Amoksen viimeinen ajatus ennen kuin hän nukahtaa uudelleen? Minäpä kerron sen sinulle: ”Minä haluan opiskella lääkäriksi. Minä haluan auttaa kylän väkeä.” Niin Amos ajattelee. Sen on hänen salainen haaveensa.

Huomenna Amos pääsee taas kouluun ja siksi hän nukahtaa hymy huulillaan. Kun Amos käy koulua, hänestä voi ihan oikeasti tullakin lääkäri”.

Minä tapasin Amoksen Tansaniassa ja halusin kertoa hänestä sinulle. Tässä on hänen kuvansa. Nyt sinäkin tunnet Amoksen ja tiedät hänen salaisen haaveensa. Haaveen toteutumiseksi Amoksen on saatava käydä koulua. Mitä sinä ajattelet, voisimmekohan me yhdessä auttaa Amosta?

Tarinan jälkeen lapset saivat piirtää Amoksen ja jotakin, mitä muistivat kuulemastaan. Tässä teille muutama upea liitupiirustus:

 Poika 6v.: "Amos kävelee kouluun. Tiellä on suuntaviitta."

 Poika 5v.: "Tässä on Amoksen isä. Se on taivaassa."

 Poika 5v.: "Amos pelaa jalkapalloa."

Tarinan lopuksi keskustelimme omista haaveistamme. Lapset kertoilivat siitä, mistä he haaveilevat. Tässä muutamia poimintoja heidän puheistaan: "Mun salainen haave on olla isona salapoliisi", poika 6v. "Mä haluisin olla kans poliisi, salapoliisi", poika 5v. "Mun salainen haave on...Mä haluisin olla moottorikelkan ajaja", poika 5v.

Mitä näistä oppimaan? Kovin pieniä ovat haaveet, vaan silti ne ovat isoja ihmiselle itselleen. Ei muuta kuin haaveilemaan. Sitä voimme kaikki harrastaa, olimmepa sitten naisia, miehiä, nuoria, vanhoja, rikkaita, köyhiä, sairaita tai terveitä.

Näin loppuun Tommy Tabermannin kaunis ajatus:

Kerran aloitettuasi uneksimisen

älä hetkeksikään lopeta.

Uneksi vain mahdottomia,

sillä huomista eivät

järkevät latteuden kiinnosta.

UNICEF-Putous

Hiihtolomamme alkaa kääntyä lopuilleen ja maaliskuu on ehtinyt jo saapua. Ilmassa on kosolti kevään tuntua!
Lasten kanssa tutustumme maaliskuun aikana UNICEF:iin ja matkustamme mielikuvituksessamme Intiaan. Hämeenlinnan kaupunki on kuluvan vuoden aikana yksi valtakunnallinen UNICEF-kaupunki. Tämän johdosta mekin päiväkodilla annamme oman panoksemme tähän teemaan ja monenlaisia juttuja onkin luvassa.
Tänään lauantaina voitte itse katsoa televisiosta suositun Putous-ohjelman, jossa on mukana UNICEF:iin liittyvää työtä ja ohjelman näyttelijät osallistuvat kyseiseen työhön. Ohjelman päämääränä on tehdä UNICEF:n työtä tunnetummaksi ja kerätä kuukausilahjoittajia lisää.
Kannattaa katsoa ja viihtyä MTV3-kanavalla tänään lauantaina klo 19.30. Viihtyisää lauantaita!
Lisätietoja voi katsoa osoitteesta: http://www.mtv3.fi/putousunicef/

Lumiukot ketjussa kulkee

Jokin aika sitten lähetimme lasten kanssa lumiukko-aiheisia piirustuksia Etelä-Suomen Sanomiin, joka keräsi niitä. Tänään perjantaina on ilmestynyt painetussa versiossa kuvia niistä. Meidän ryhmän lapsista vain yhden piirustus oli päässyt painettuun versioon. Loput löytyvät osoitteessa:
http://www.kuvakuja.fi/node/29352?album=29353&merge=1

Lumiukkomaista viikonloppua kaikille!!

Ystävyyttä ilmassa

Lapset ovat ahkeran luistelun ohessa pohtineet kovasti ystäviä ja ystävyyttä. Teimme lasten kanssa pieniä tarinoita. Lapset saivat kertoa omin sanoin ja aikuinen kirjoitti aivan kuten lapset ovat sanoneet. Tämän huomaa varmasti tarinoita lukiessa. Tarinan kertomisen jälkeen lapset saivat piirtää tarinasta piirustukset.

Tässä ystävä-tarinat ovat:

Poika 6v.
Olipa kerran ystävä, joka nukkui Antin vieressä. Sitten, kun tuli aamu, Antti ja ystävä leikki. Ne leikki piilosta. Nalle-ystävä meni piiloon saunaan. Antti löysi sen. Sitten ystävä laski ja Antti meni piiloon. Se meni oven taakse. Ystävä löysi vasta yöllä Antin. Siihen päättyi leikki ja tarina.


Poika 5v.
Olipa kerran ystävä, joka asui punasessa talossa. Sen serkku asui myös siellä. Ne leikki pikkulegoilla. Sitten ne meni metsään hakemaan ruokaa, syvälle metsään. Se metsä oli Puolen hehtaarin metsä. Siellä ne tapas´Nalle Puhin, Ihaan, Nasun, Tikrun, Kengun ja Ruun, sitten vielä Risto Reippaan. Sitten ne kaikki lähtee etsimään ruokaa ja sitten ne eksyy. Niin paitsi Risto Reipas. Äkkiä Nalle Puh huomasi, että oli hunajaa. Kaikki muutkin huomasi hunajan. Sen pituinen se.

Tyttö 6v.

Olipa kerran ystävä, joka oli kiva. Sen kaa voi leikkiä, vaikka nukeilla. Ystävän nimi oli Peppi. Se hoiti nukkeja ja laittoi niille vaatteita. Sitten me siivottiin huone, jossa me leikittiin. Sitten me luettiin kirja, katsottiin dvd:tä. Pepin äiti toi jäätelöä ja pillimehua. Sitten me käytiin kirjastossa. Sitten, kun me oltiin käyty kirjastossa, Pepin äiti toi meille yllärit, karkkipussit. Sitten me mentiin isomummin luokse.

Poika 5v.
Olipa kerran ystävä, jonka nimi oli Retu. Se asui Lahdessa ja se asui yksin. Se kävi pihalla ja se meni kävelylle metsään. Sieltä se löysi kepin ja alkoi leikkiä sillä. Sitten se lähti kotiin. Se laittoi ruokaa ja söi sen. Sitten se lähti taas kävelylle. Siellä sitä tuli vastaan tyttö. Sitten ne meni naimisiin.